Salalammen salaisuus
”Lahtelainen sammakkomiesryhmä Pingvin on talven kuluessa rakentanut sukellusveneen, jonka viimeistelyvaiheet ovat parhaillaan käynnissä. Sukellusveneestä tulee ensimmäinen vedenalainen alus sitten rauhansopimuksen solmimisen. Rauhansopimus kieltää Suomessa sukellusveneiden käytön.” Näin Iltasanomat 20.4.1970. Entä sitte? – Jos joku haluaa tämänlaatuisen laitteen käytön kieltää, kieltäköön yksin tein myös snorkkelit.
Toistakymmentä pingviinin kuvin varustettua auto käsittävä saattue, joka 10. päivä toukokuuta kulki Lahden kaupungin, ei itse asiassa ollut mitenkään salainen. Ainoa salaperäisyyden verho, tai sanoisinko paremmin suojapeite, kätki sisäänsä johtoauton perässä kulkevan möhkäleen. Peitteen alta pilkisti jo kohua herättäneen sukellusveneen keltainen keula – ikään kuin kevätilmaa nuuskiva nenä.
Salalammen sukellustukikohta
Avasin mietteissäni auton ikkunan. – Tämä siis on se laite, jonka Iltasanomat suurin otsakkein leimasi rauhansopimuksen vastaiseksi ja jota se kertoo varjeltavan julkisuudelta kuin suurta sotasalaisuutta. Varjellaan keneltä varjellaan! Ensimmäisenä kyseisen sukelluslaitteen näkevänä lehtimiehenä seurasin letkassa tuota keltaista nenää. Se oli kohta tekevä ensimmäisen koeajon.
Saattue päätyi kappaleen matkaa kaupungin ulkopuolelle, Heinolaan johtavan tien varressa sijaitsevan lammen rantaan. Autot ajettiin männikköön ja siirryttiin möhkäleen perässä luonnonkauniille, huvilan ja saunan käsittävälle tontille, jonka Lahden kaupunki on luovuttanut sotasalaisuuden tekijöille tukikohdaksi. Toivottavasti vielä pitkäksi aikaa.
Sana ”salainen” on tässä yhteydessä täysin väärä termi, vaikka olen sitä jo useaan otteeseen viljellyt. Suorastaan paradoksina se ilmenee jopa paikan nimessä. Salalammen tukikohtaa isännöi Lahden Järvipelastusyhdistyksen sammakkomiesosasto, joka tuntee nimen Pingviinit. Viisitoista märkäpukuista miestä erikoistuneina erilaisiin pelastustehtäviin ja harjoitusharrastuksena sodan aikana veteen pudonneiden lentokoneiden etsiminen. _Hyvin järjestäytynyt porukka. Siivosi viime kesänä joutessaan lähes neljä kilometriä Lahden seudun uimarantoja – pullosirpaleita, mopedeja, huviloilla särjettyjä ja veteen heitettyjä kalusteita, ikkunalaseja ja muita kansallisen ilonpidon jätteitä, tiedättehän… Jopa soivan radion! – Mutta mistä tämä salaperäisyyden vääristynyt leima, kysyin Sakari Halmeelta, joka johtaa Pingviinien veneenrakennustöitä minkä kassakriisiltä ennättää. – Meidän työmme ei kaipaa vääristeltyä julkisuutta, hän vastaa, – haluamme työrauhan, sillä tämä ei ole show. Minä ymmärrän ja se siitä.
Jäiseen veteen
Suojapeite poistetaan ja sen alta paljastuu harrastustyöksi kutakuinkin linjakas laite, Pingvin U-1, yksipaikkainen puolikuiva sukellusalus. Alusta kuljettanut pieni traileri irroitetaan vetovaunusta ja työnnetään rantaan. Miehissä tämä 130 kilon painoinen alus nostetaan hyiseen veteen, jossa sukelluspukuiset miehet käyvät valmistamaan sitä koeajoa varten.
Vedessä kelluessaan alus on näyttävän näköinen. Maalla katseltuna ulkonäköä häiritsee mahan alla roikkuva istuinosa, joka kätkee sisäänsä 3kpl sarjaan kytkettyjä 6 voltin autonakkuja. Näistä alus saa käyttövoimansa n. 2-3 tunnin ajoa varten. Akut toimivat samalla osana aluksen kölipainoa. Istuimen takana on kaksi paineilmasäiliötä, joista johtaa letku ohjaamoon.
Ohjaamossa veden pinta liikkuu kuljettajan rintakehän korkeudella. Yläosaan päästetään aluksen kannattamiseen ja hengitykseen tarvittava määrä paineilmaa. Veden pinnan korkeus on ohjaamossa säädettävissä kääntyvän, rungon kyljestä esiinpistävä ilmanpoistoputken avulla. Nimitys puolikuiva alus johtuu juuri tästä rakenteesta, jossa kuljettaja on osaksi veden huuhdeltavana.
Kenelläkään Pingviineistä ei ole vielä kokemusta siitä, miten alus tulee käyttäytymään. Seuraan mielenkiinnolla tapausten kulkua ja siunaan mielessäni, etten ole itse kuljettajan paikalla. Jos vaikka katoaa koko laite, niin kuka sitten kirjoittaa miten TM koehukkuu!
Ohjaamossa on mies ilman sukellusnaamaria ja henkilökohtaisia paineilmasäiliöitä. Sukelluspuku on kuitenkin päällä, sillä järvi on vielä jääriitteessä. Akryylistä puhalletun kuvun hikeentymisestä tuntuu olevan haittaa.
Toisten sijoittaessa valurautaisia painoja aluksen uumeniin, se hiljalleen vaipuu yhä syvemmälle. Tarkoituksena on saavuttaa ihannetasapainotila, jolloin lastin paino ja aluksessa olevan ilman noste ovat yhtä suuret ja laite jää kellumaan juuri sille syvyydelle jolle se asetetaan. Tässä tilassa alus käytännöllisesti katsoen nousee ja laskee ohjaajan hengityksen tahdissa. Varsinaisesti aluksen korkeusasemaa säädetään edellä mainitun ilmanpoistoputken ja moottoreiden avulla.
Umpisolmuja
Moottoreita käynnistetään, vuoroin kumpaakin. Vesi roiskuu ja jäälohkareet kolisevat aluksen ympärillä kuin krogilasissa. Moottorit sijaitsevat aluksen kummallakin sivulla hieman keskiviivan etupuolella. Ne on kiinnitetty pienten, 180° kääntyvien korkeusvakaajaevien päihin. Eviä liikutellaan ohjauspyörää vetämällä ja työntämällä syvyystasossa. Aluksen sivuttaisliikkeet hoidetaan ohjauspyörästä normaaliin tapaan.
Sukellusveneen moottorit on tuotettu Yhdysvalloista. Rahteineen niiden hinnaksi tuli 139 dollaria. Tyypiltään ne ovat samanlaiset kuin sähköperämoottoreissa käytetyt, mutta teholtaan ainkain täällä nähtyjä voimakkaammat. Väitteiden mukaan niiden pitäisi antaa alukselle 3-4 umpisolmun marssinopeus. Kutsun tässä koiruuttani veden alla saavutettua nopeutta umpisolmuksi.
Pingviinissä molempia moottoreita käytetään erikseen kojelaudassa olevilla kolmeasentoisilla kytkimillä. Alus tuntee siis vain hitaasti-, puolella- ja täysillä asennot. Vastaavat jännitteet 6, 12 ja 18V, joista viimemainittu vain lyhytaikaisia huippunopeuksia varten. Aluksen marssinopeus on kytkimien keskisäädöllä, joka vastaa 12V:n moottorien nimellistehoa. Kytkimiin tultaneen lisäämään vielä perusasento. Moottoreiden sähkönkulutus on 16 ampeerin luokkaa. Vispilän lavat ovat nailonia.
Koeajoon
Vajaan puolen tunnin kuluttua laitteet on tarkastettu ja alus kokonaan pinnan alla. Järven hatara jääpeite ja arvattavasti myös kylmä vesi haittaavat valmisteluja, mutta kaikki sujuu ensiyrittämäksi hämmästyttävän määrätietoisesti. Osittain jääpeitteen alla olevan aluksen lasikuidusta ja venevanerista rakennettu runko hohtaa keltaisena jääkuoren lävitse. Äkkiä se lähtee liikkeelle ja katoaa näkyvistä seuranaan varmistavat sukeltajat molemmilla puolillaan.
Kohta lähdön jälkeen tulevat pintaan kuplavanat, joiden perusteella ryhmän liikkeitä on helppo seurata. Sukeltajien kuplavanat ovat jääriitteestä huolimatta aivan selvät, keskellä kulkevan aluksen hieman heikommat. Arvioin aluksen nopeudeksi n. 5-6 km/h. Kohta sukellusveneen perään lähtenyt sammakkomies eksyy armottomasti suunnasta ja satakunta metriä pieleen uituaan löytää oikean kurssin. Jään alla on pimeätä eikä alus anna minkäänlaista merkkiääntä. Jopa ohjaamossakin vallitsee täysi hiljaisuus kovasta vauhdista huolimatta.
Kuplavanat pysähtyvät ja hetken kuluttua aluksen keula tunkeutuu jään läpi. Ensimmäinen sukellus on täydellisesti onnistunut. Nyt otetaan uusi suunta.
Ei tuntumaa
Keula kääntyy paluusuuntaan ja alus katoaa jälleen näkyvistä. Koeajossa Pingviini oli vielä varustukseltaan puutteellinen, ilman ainoatakaan suunnistuslaitetta. Niinpä pojat päätyivät loitolle satamalaiturista. Vedenalainen suunnistus ei ole kompassinkaan avulla helpoimpia tehtäviä, saati sitten huurteisen ohjaamokuvun lävitse pimeässä jään alla. Sitä paitsi ohjaajalla ei ole minkäänlaista takapuolituntumaa aluksen liikkeistä.
Pohjassa olevia kiintopisteitä näkemättä on täysin mahdotonta tajuta, minkälaisia liikkeitä alus tekee. Myös syvyysmittari puuttui.
Pingviini pysähtyy jälleen muutaman kymmenen metrin päähän laiturista. Ja pintaan tulee ohjaaja! – On vähän vaikeuksia, tämä huutaa, – loppui ilma. Alus painuu kohti pohjaa.
Puutteellisen varustuksen syytä tämäkin. Letkusta vapaasti ohjaamoon pulppuavan ilman käyttö on lievästi sanoen tuhlaavaista. Ilma loppuu muutaman sadan metrin matkalla! Ratkaisu on tilapäinen ja Pingviini lienee saanut jo ilmansäätöhanansa. Sammakkomiehet antavat alukselle ilmaa omista säiliöistään ja näin pintaan saatuna se tuodaan kunnialla satamaan. Koeajo on tehty.
Kokeilu antoi viitteitä vain vähäisiin korjauksiin aluksen rakenteessa. Tässä vaiheessa suurimman ongelman muodostivat painojen sijoittelu ja kiinnitys. Sen sijaan varustukseen on syytä lisätä ainakin seuraavat laitteet: kompassi, paineilmamittari, syvyysmittari, kellolaite, valaisimet, ampeerimittari ja mahdollisesti radiopuhelin.
Leikkikaluko
Idean sukellusveneen rakentamiseksi Pingviinit ovat saaneet amerikkalaisesta sukellusalan julkaisusta. Aluksen suunnittelija on Ken Markham, Silver Springs, Florida. Täältä Pingviinit tilasivat 40 markkaa maksavat rakennuspiirustukset ja harrastelivat aluksen valmiiksi viime talven kuluessa. Tehollisia työtunteja käytettiin arviolta 250 ja rahaa tarvikkeisiin n. 2 000-2 500 markkaa. Hintaan sisältyy myös traileri. Yhdysvalloissa kyseisiä aluksia käytetään mitä moninaisimpiin tarkoituksiin. Kirkkaissa ja lämpöisissä vesissä ei tarvitse erityisiä lisälaitteita ja alusta voi ohjata ilman lämpimänä pitävää sukelluspukua. Meikäläisissä oloissa tämänkaltaisen sukellusveneen ohjaajan lämpöenergian hukka on hyvinkin 500 watin luokkaa, joten pitemmälle sukellukselle lienee parasta varata eväät mukaan. Mainio laihdutuslääke sinänsä.
Alus kykenee sukeltamaan 30 metrin syvyyteen, se hinaa perässään useita sammakkomiehiä, pystyy nostamaan pohjasta taakkoja ja sen sisällä voi tupakoida, sanovat Pingviinit. Sitä voidaan käyttää pelastustöiden tukikohtana, joka on ankkuroitavissa mille syvyydelle tahansa. Se voi kuljettaa sukeltajille ilmasäiliöitä, jotta työt voivat jatkua katkoitta. Sitä on mahdollisuus käyttää vedenalaisena puhelinkoppina, sähkövoiman lähteenä jne. Sellainen on Suomen toistaiseksi ainoa sukellusvene. Jos joku haluaa kieltää sen rauhansopimuksen vastaisena, niin kieltäköön yksintein myös snorkkelit.
Tekniikan Maailma 10/1970