Tämä on tarina piskuisesta sukellusveneestä, jonka pelättiin pillastuttavan Neuvostoliiton – nyt ”keltainen vaara” sukeltaa taas

Aluksen rakentanut sukellusseura ja lehdistö ryhtyivät erikoiseen kissa-hiiri-leikkiin 50 vuotta sitten.

Linkistä Ylen alkuperäiseen artikkeliin. Kirjoittanut Pingviinien luotto toimittaja Mika Moksu. Videot nähtävissä ainoastaan ylen sivuilla.

https://yle.fi/uutiset/3-11503557

Lahtelainen sukellusvene Pingvin uudenkarheana vuonna 2020.

MIKA MOKSU

Sukellusvene tuntuu mahtipontiselta termiltä, kun puhutaan lahtelaissukeltajien Pingvin U-1 -aluksesta.

Pelkistetysti laitteen voisi sanoa koostuvan kolmiomaisesta kansilevystä, alumiinisesta rungosta ja läpinäkyvästä kuomusta. Veneen kuljettaja istuu puoliksi vedessä, ja kupuun muodostuva ilmatasku huolehtii hengitysilmasta, jota täydennetään paineilmapulloista. Etenemisestä vastaa kaksi sähkömoottoria.

Jorma Lindqvistiä huvittaa yhä, kun hän muistelee, millainen soppa 50 vuotta sitten rakennetusta sukellusveneestä syntyi. Lehdistö maalasi kuvaa kansainvälisestä selkkauksesta, jonka James Bondin vekottimelta näyttävä alus voisi aiheuttaa.

Ilta-Sanomat kirjoitti sukellusveneestä huolestuneesti 20. huhtikuuta 1970. Kuva: Lahden Pingviinit

Alkoi erikoinen, viikkokausia jatkunut kissa-hiiri-leikki, jossa sukellusseura Lahden Pingviinit jallitti keltaista lehdistöä.

Nyt kiistelty alus painuu jälleen pinnan alle. Seurasimme Pingvin U-1:n vesillelaskua paikan päällä Asikkalan Karisalmessa. Voit katsoa tallenteen tapahtumasta jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Mutta oliko huoli aiheellinen 50 vuotta sitten?

Suuri ja mahtava pelotti lehdistöä

Vuonna 1970 Lahden Pingviinit oli osa paikallista järvipelastusyhdistystä. Sammakkomiesosastoksi kutsutun ryhmän epäkiitollisena tehtävänä oli etsiä esimerkiksi uponneita veneitä, jopa hukkuneita.

Porukan pellepelottomat alkoivat suunnitella koulutustarkoitukseen apuvälineeksi sukellusvenettä.

– Sukellusharrastushan keskittyy pääasiassa kesään, joten piti talveksi keksiä jotain tekemistä. Silloinen puheenjohtajamme oli nähnyt amerikkalaisessa lehdessä tämän sukellusskootterin kuvan, ja siitä idea lähti, sanoo Pingviineissä jo tuolloin aktiivisesti toiminut Jorma Lindqvist.

Pingviinit tilasivat piirustukset Yhdysvalloista. Ne maksoivat Tekniikan Maailma -lehden (10/1970) mukaan 40 silloista markkaa. Alkoi kuukausia kestänyt rakennustyö, johon aikalaisten kertoman mukaan paloi “hirvittävästi” rahaa, useita tuhansia markkoja.

Tekniikan Maailma (10/1970) uutisoi lahtelaisten sukellusveneestä ”rauhansopimuksen keltaisena vaarana”. Jutun otsikko lehden sisäsivulla oli Pingvin U 1 – Salalammen salaisuus. Kuva: Lahden Pingviinit

Työ sujui lahtelaisessa autotallissa rauhallisesti, kunnes lehdistö sai vihiä rakenteilla olevasta sukellusveneestä – eikä suinkaan mielenkiinnosta sukellusharrastusta kohtaan. Lahtelaissukeltajien vedenalainen laite tulkittiin lehdistössä ulkopoliittiseksi uhaksi.

Vuonna 1947 solmittu Pariisin rauhansopimus kielsi varsin yksiselitteisesti Suomelta sukellusveneet. Ajatus kotikutoisesta sukellusveneestä herätti mediassa huolta siitä, miten Neuvostoliitto suhtautuisi lahtelaiseen alukseen.

Toimittajat koettivat päästä rakenteilla olevan sukellusveneen jäljille, mutta Pingviinit siirtelivät keskeneräistä laitettaan autotallista toiseen.

He eivät pelänneet Neuvostoliittoa tai ulkopoliittista skandaalia vaan halusivat yksinkertaisesti pitää hauskaa toimittajakunnan kustannuksella.

– Tämä oli tapaus, jossa huhu oli jännempi kuin tosiasiat. Siirtelimme sukellusvenettämme viisi-kuusi kertaa paikasta toiseen piilotellaksemme sitä lehdistöltä. Se teki pelin jännäksi, Jorma Lindqvist naureskelee.

Vaikka Pingviinit heittivät homman leikiksi, he eivät suhtautuneet asiaan yliolkaisesti. Lahtelaissukeltajat olivat yhteydessä Puolustusvoimiin sukellusveneensä vuoksi.

– Sieltä tuli hankkeellemme vihreää valoa. Mitään ongelmaa ei nähty, Lindqvist muistelee.

Pingvin U-1 palaa elementtiinsä

Pingvin U-1:n taival on ollut kirjava. Kerran merellä suolavesi aiheutti laitteelle tepposet. Sähkölaitteisiin tuli oikosulku ja savu täytti kuvun ilmataskun. Tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

Sukellusvene on ollut myös tv-tähtenä 1990-luvun sarjassa Yllytyshullut. Pääsääntöisesti se on kuitenkin kerännyt pölyä varastossa, kunnes se nyt syntyy uudestaan.

Jorma Lindqvist (vas.) oli rakentamassa Pingvin U-1 -sukellusvenettä 50 vuotta sitten. Lahden Pingviinien puheenjohtaja Sakari Nieminen kertoo, että alusta käytetään nyt muun muassa koulutukseen. Kuva: Mika Moksu / Yle

Vanha vanerirunko on vaihtunut alumiiniseen, moottorit on uusittu ja sisällä on nykyaikaista navigointi- ja yhteydenpitotekniikkaa. Kustannukset jäivät selvästi alemmas kuin 50 vuotta sitten.

– Saimme mukaan sponsoreita, joten kustannukset jäivät alle tuhanteen euroon, laskeskelee Lahden Pingviinien puheenjohtaja Sakari Nieminen.

Remontoitua sukellusvenettä seura käyttää jatkossa pr-, koulutus- ja hupitarkoitukseen.

Mutta millainen suorituskyky kohutulla vedenalaisella sitten on? Ei varsinaisesti kovin pelottava.

– Kerran olen vahingossa sukeltanut sillä noin 20 metriin, mutta jos turvallisesti tahtoo sukeltaa, kannattaa pysyä alle kymmenessä metrissä, Nieminen naurahtaa.

Seuraa ja Tykkää meistä: